Written by Hakala-Kosunen Sirpa
Wednesday, 21 April 2010 14:47
Unfortunately there is no translation available for this page

 

 

 

Taitaja- tapahtuman järjestämistä oli mietiskelty Savon koulutuskuntayhtymässä jo jonkin aikaa. Ensimmäisiä konkreettisia askeleita asian eteen otettiin, kun ajelimme Savon koulutuskuntayhtymän johtajan Markku Rissasen kanssa kahden Iisalmeen tapaamaan Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän edustajia kysymyksellä, voisimmeko hakea vuoden 2011 Taitaja- kilpailujen järjestämistä yhdessä koulutuskuntayhtymien kesken järjestettäväksi Kuopiossa? Tuon tapaamisen päivämäärä on jäänyt jotenkin hyvin mieleeni, se oli 19.2 ja vuosi 2008. Aikaa on siis tuosta tapahtuman järjestämisen ensiaskeleeksi luonnehdittavasta avauksesta kulunut tämän kirjoittamishetkeen mennessä yli kaksi vuotta! Aika kulkee uskomattoman nopeaa vauhtia, siltä se ainakin tätä kirjoittaessa ja näitä muistellessa tuntuu. Tuossa tapaamisessa olimme varsin nopeasti samalla aaltopituudella ja niinpä palaverimme lopuksi Markku Rissanen ja Matti Notko, Markun kollega Ylä-Savosta, paiskasivat kättä sen merkiksi, että alamme yhteistuumin valmistella Taitaja- tapahtuman järjestämisoikeuksien hakemista.

 

Kevättalvella 2008 asiaa valmisteltiin informoimalla koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöitä ja hakemalla heiltä periaatteellista hyväksyntää järjestämishakemuksen jättämiseksi kun sen virallisesti voi aikanaan tehdä. Espoon 2008 kilpailuihin tutustuimmekin jo ”sillä silmällä” monenlaista järjestämiseen liittyviä seikkaa tutkaillen. Heti kohta Espoon kilpailujen jälkeen tein varauksen Kuopio- hallin sekä Kuopion jäähallin osalta niiden käyttämiseksi Taitaja- tapahtuman keskeisinä tapahtumapaikkoina. Enkä tehnytkään varausta yhtään liian aikaisin, sillä keväälle 2011 oli halleja varattu jo muihinkin tapahtumiin. Toukokuussa kutsuimme järjestämisen kannalta keskeisten sidosryhmien edustajat tapaamiseen, jossa haimme heidän tukensa siihen, että ylipäätään uskallamme lähteä hakemaan tapahtuman järjestämistä. Heti alusta pitäen sidosryhmien edustajat näkivät asian merkittävänä tapahtumana seutukunnalle ja rohkaisivat hakemuksen jättämiseen. Kesäkuussa lopullinen hakemus sitten jätettiinkin Skills Finland ry:lle. Päätös järjestämisoikeuden myöntämisestä venyi loppusyksyyn 2008 ja olimmekin jo valmiina ampaisemaan liikkeelle.

 

Hetimiten järjestämisoikeuden saatuamme perustimme hankkeelle johtoryhmän ja haimme sisäisellä haulla tapahtumalle kilpailujohtajaa. Kemppaisen Ilkka valittiin vielä ennen vuodenvaihdetta kilpailujohtajan tehtävään ja matka Ilkan johdolla tähtäimenä toukokuun alku 2011 saattoi alkaa. Tämä matka onkin edennyt tähän saakka väliasemille täsmällisesti kuin juna (no, oikeat junat kyllä reistailivat menneenä talvena, mutta tämä ei). Organisaatio Ilkan tueksi on täydentynyt tarvittavilla henkilöillä, järjestelyn vaiheet olemme pystyneet ennakoimaan sillä tarkkuudella kuin tarpeen on ollut ja matkan eteneminen on pysynyt aikataulussa. Toki aina tämänkaltaisen projektin eteenpäin viemisessä on tilanteita ja hetkiä, jolloin on vain luotettava intuitioon, ja sehän on myös toisaalta tällaisen tekemisen sopiva mauste.

 

Tuosta alun muisteluista on siis edetty tähän hetkeen jo pitkä matka, paljon asian eteen on tehty töitä ja tekijöiden joukko vaan edelleen kasvaa. Tapahtuma näkyy jo monilla tavoin oppilaitostemme arkipäivässä ja osin Kuopion ja Iisalmen katukuvassakin mm. aiheen mukaan teipattujen oppilaitosten rekkojen kyljistä. Kuten kirjoitukseni otsikossa mainitsin, Oulun Taitajamästare 2010 tapahtuma on omien järjestelyjemme kannalta eräällä lailla viimeinen välietappi. Oulusta meidän otettava kaikki malli ja oppi, mikä järjestämisen näkökulmasta on mahdollistaa ottaa. Oulun jälkeen olemme ns. omillamme ja vuoden mittainen loppusuora alkaa. Kiitos kaikukoonkin Oulun organisaatiolle siitä, että olemme todella voineet olla mukana ottamassa oppia heidän järjestelyjensä edetessä kohti finaalia. Viestikapulan vaihdamme sitten toukokuussa Itämerellä.

 

Tapahtuman johtoryhmän puheenjohtajan roolissa, yhtenä tekijänä monien muiden joukossa, on ollut todella mukava viedä tätä tarinaa eteenpäin. Ja tarinahan ei suinkaan ole vielä valmis! Kuopion tapahtuman järjestämisen valmisteluihin, läpiviemisen tavoitteeksi ja onnistumiseen pätee täydellisesti slogan, jonka olemme koko tapahtumalle valinneet; Mission Pro, kun ihan kiva ei riitä! Tämä kirvoittakoon tekemistämme.

 

Tavataan jatkossakin näiden blogien merkeissä ja nähdään Oulussa!

 

 

Esa Juvonen

Pedagoginen johtaja

Taitajamästare 2011 tapahtuman johtoryhmän pj.

 

                 

Kommentit
Lisää Uusi Etsi RSS
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköposti:
 
Kotisivu:
Otsikko:
UBBCode:
[b] [i] [u] [url] [quote] [code] [img] 
 
 
=)=D=(XD:dizzy:T_T:blush:^_^=_=-_-:pout::angry:
=Oo_O:snicker::eyebrow::sigh::sick::whisper::whistle::nuu::gah::flame::cool:
:shy::kawaii::notfunny::snooty::uhh:X_XXB:talkbiz::grr::onoes::psychotic::scared:
:evil::nomnom::zombie::want::drunk::love::meow::music:
 
Ole hyvä ja kirjoita kuvassa näkyvä varmistuskoodi.
replica rolex |10-05-2012 - 09:12:22
You can be sure that fake breitling your Hermes replica will be made with the finest materials and replica hermes it will make you feel thrilled to have people look at you in envy at being the proud owner of such an exclusive elegant chanel replica item. Run your hands rolex watches uk over this piece of affordable luxury and feel proud to own what others wish they could.Only you replica rolex know where you got it and it will look absolutely authentic chanel replicas bags with no way to tell it apart unless someone gets to examine it too closely. If you like fashion and you want to buy it replica rolex at prices that won't make you have nightmares paying off, then, chanel replica you definitely should go in for one of these hermes replica. chanel bags There is no better way to feel proud of having shopped right!Just Omega Replica like any other designer accessory the designer handbags also come with booklets Fake Watches UK of information that cover everything from the company's hi...

!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved."

 

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja
© Copyright 2008 Skills Finland